Buenos Aires, Argentiina

Istun lentokenttäbussissa matkalla kohti keskustaa. Huomaan siirtyneeni yhdessä yössä loppukesästä kevääseen. Nurmet vihertävät heleinä, mutta puut eivät ole vielä lehdessä. Ilmakin on kirpeä. Madridissa pukemani vaatteet ovat liian kevyet, joudun kaivamaan villapuseron rinkastani. Muistelen lentokoneen kapteenin kuuluttaneen 11 astetta Buenos Airesissa.

Lähempänä kaupunkia nurmet vaihtuvat monikaistaisiksi ajoväyliksi. Kadut ovat suoraviivaisia, korttelit suuria. Näkymä muistuttaa kaukaisella tavalla Eurooppaa, ihmisetkin kadulla näyttävät eurooppalaisilta. Olenkohan täälläkin yhtä yksinäinen kuin Euroopassa, käy mielessäni. Edessä oleva englantilainen pariskunta tekee innoissaan havaintoja ympäristöstä. Itse olen antanut periksi väsymykselle. Ajatus karkaa toisaalla. Voisin parhaillaan katsella kaupunkikuvaa Teheranissa. Tai mitä jos karkaisinkin Marokkoon? Kashmirissa minua hemmottelesivat tummasilmäiset miehet.



Lento Madridista Buenos Airesiin kesti kaksitoista tuntia. Air Madridille tyypilliseen tapaan tämäkään lento ei lähtenyt ajallaan. Matkustajat tuijottivat kasvavan kiukun varassa monitoria, jolla arvioitu lahtöaika siirtyi kerta toisensa jälkeen. Lopulta yksi miehistä räjähti yhtiön edustajalle. Ympärille kerääntyneet matkustajat puhkesivat aplodeihin lentokenttävirkailijan poistuessa paikalta ripein askelin.

Lopulta kahden aikoihin, yli kolme tuntia myöhässä, istuin lentokoneessa. Olin tyytyväinen: muuten täyden koneen ainoa tyhjä paikka oli vieressäni. Mielihyvääni lisäsi pitkä, hoikka stuertti, joka piti minusta erityishuolta. Olin ilmeisesti lennon ainoa ei-espanjalainen tai -argentiinalainen matkustaja. Myöhäisen iltapalan jälkeen käperryin istuimeni suojaan. Vielä ennen torkahtamista muistelin Jarkolta saamaani tekstiviestiä. "Viihdyin kanssani, olet hyvä ja kaunis ihminen", tekstiviestissä luki

 
Laitan valot päälle ja käyn kokeilemassa patteria. Se on kylmä toisin kuin illalla. Muistan, kuinka illalla yhtäkkiä huoneeni oli täyttynyt lämmöstä. Olin käynyt pitkälleni sänkyyn, antanut lämmön valua jäseniini ja laukaista jännityksen. Olin siis nukahtanut jo ennen kahdeksaa ja heräsin vasta nyt vilun tultua. Vilkaisen kelloa: se näyttää puoli neljää.

Otan viereisestä sängystä ylimääräisen peiton, syön kolme banaania ja kömmin takaisin muhkuraiseen sänkyyni. Uni ei kuitenkaan ota enää tullakseen. Ajatukseni siirtyvät edellisen päivän tapahtumiin, mikään ei sujunut suunnitelmieni mukaan. Kaupunkiin saavuttuani minua oli odottanut yllätys: hotelli toisensa jälkeen ilmoitti olevansa täynnä, missään ei ollut tilaa. Syyksi ilmoitettiin pitkä lomaviikonloppu. Lopulta pitkän soittokierroksen päätteeksi oli tärpännyt ja suunnistin rinkkoineni kohti San Telmon kaupunginosaa ja mahdollisesti kaupungin halvinta majapaikkaa.

Kuulen, kuinka naapurihuoneen ovi käy. Joku on palannut yöllisiltä juoksuiltaan. Se olisin voinut olla minä jossain toisessa kaupungissa. Tuntuu kummalliselta olla herännyt kellonaikaan, jolloin usein vasta menen nukkumaan.

Nousen ja aukaisen huoneeni oven sisäpihalle. Ulkona on vielä kylmempää kuin sisällä. Katselen öistä, muutaman lampun valaisemaa sisäpihaa. Yllä aukeva taivas on vielä pimeä eikä kauempana häämöttävien asuintalojen ikkunoissakaan ole valoja. Olen ainoa hereillä oleva. Jossain alkaa laulaa lintu. Yksinkertainen liverrys täyttää yön hiljaisuuden.

Yhtäkkiä tuntuu hyvältä olla juuri tässä paikassa ja tässä hetkessä.