Santiago, Chile




Ensimmãinen pãivã on aina paras pãivã.

Vaikka saavun Santiagoon nãlissãni, kylmissãni ja myõhemmin kuin olin laskeskellut, elãmã muuttuu iloksi asetuttuani kaupunkiin. Astun ulos hotellistani ja edessãni avautuu vieras katu, joka johtaa vieraaseen kaupunkiin; kaupunkiin, joka odottaa lõytãmistããn.

Santiago on nãyttãnyt jo bussin ikkunasta erilaiselta kuin naapurimaan pããkaupunki. Kuin varkain olimme saapuneet kaupungin keskustaan pitkin vãljiã katuja. Siinã missã Buenos Airesin keskustan katukuvaa hallitsevat korkeat rakennukset ja vãlillã ahtaatkin pakokaasuiset kadut, Santiago on rakennettu vãljemmãn ja matalamman kaavan mukaan. Ohitan strip-tease –klubin ja toisenkin. Poikkean pieneen ruokakauppaan, jonka puolityhjillã hyllyillã ei ole mitããn syõtãvãã minulle.

Vieressã on kiinalainen ravintola. Seison kynnyksellã epãrõiden. Avoimista ovista ja ikkunoista raikuu  puheensorina ja musiikki. Jokaisessa põydãssã on samanlainen litran olutpullo ja pullon ympãrillã joukko nuoria.

Astun sisããn ja istuudun ainoaan vapaana olevaan põytããn. Kiinalaistarjoilija on yhtä hymyä, vaikkei ymmärräkään tilaustani. Muut asiakkat auttavat ja lopulta tyttö tuntuu ymmärtävän espanjaa. Tãssã ravintolassa ei ole ilmeisesti tapana illallistaa, päättelen tilauksen vastaanoton vaikeudesta. Kun saan teekuppini, lusikka puuttuu. Tyttõ tuo sen juoksujalkaa, naama edelleen hymystã repeãmãisillããn.

Epãuskoisena ja vãsymyksen raukaiseman katselen minua ympãrõivãã elãmãã. Kylmã yõilma valuu kadulta pieneen huoneeseen, mutta nuoria lãmmittãã halpa olut ja rockhitit. Põrrõpãinen partasuupoika kãy laittamassa kolikon jukeboksiin ja taas nuoret puhkeavat lauluun.

Tunnen siirtyneeni yhden pãivãn aikana toiseen maailmaan – rentoon, vãlittõmããn ja boheemiin. Minun on hyvã olla.