Santiago, Chile
-----------------------





Vietän lauantai-iltapäivää taidemuseossa ja kiertelemällä keskustan kävelykatuja. Lähes kolmenkymmenen asteen helteessä kylmä on enää muisto vain. Lämpötila saattaa Santiagossa vaihdella hyvinkin parikymmentäkin astetta vuorokauden aikana.

Taidemuseo on tylsähkö lukuun ottamatta alakerran näyttelyä. Perulaisen Ramiro Llonan abstraktit teokset ovat suuria, värikylläisiä tauluja. Imen itseeni niiden punaista energiaa. Henkilötietojen mukaan pitkän uran tehneen taiteilijan töitä ei ole koskaan ollut esillä Suomessa.

Loppupäivän pilaan kiertelemällä kauppoja. Kengissä ei ole kokoja ja hukkaamani meikkivoiteen korvaaminen osoittautuu yhtä vaikeaksi. Chilessä merkkikosmetiikan hinnat ovat kaksinkertaiset Argentiinan ja Suomen hintoihin. Halvimmissa sarjoissa taas ei ole testereitä tarjolla ollenkaan. Pyöristyneenä päivittelen tilannetta myyjälle. Huomaan kömpelön espanjani taipuvan ihmeisiin, kun on kyse valittamisesta.

Illalla kuljen taas Pio Nonoa pitkin. Toisin kuin Buenos Airesissa Santiagossa baarivaeltelu on vaivatonta. Kaupungissa on kaksi aluetta baarikatuineen ja niitä reunustavine terasseineen. Buenos Airesissa baarit taas ovat hajonneet ympäri kaupunkia ja terassikulttuuri on vähäistä. Ilo on kuitenkin kadonnut jonnekin tänä iltana. Edellisiltana ihailin boheemeja symppiksiä, tänään kauhistelen samoja nuoria humalahakuisina juntteina. Kauneus on kadonnut silmistäni. Syvää vastenmielisyyttä tuntien katson pöydästä toiseen kiertävää kerjäläistä. Edes Intiassa kerjäläiset eivät olleet niin likaisia ja rähjäisiä kuin ne muutama, jotka olen täällä nähnyt. Mikä pahinta, nämä resu-ukot ovat täysin estottomia. Edellisiltana sain hätistellä yhtä olkapäätäni hiplannutta.

Siirryn homoklubille, jossa tietojeni mukaan pitäisi järjestettävän Mr Latino -kisat. Paikan päällä totean tulleeni liian aikaisin ja väärään paikkaan. Istuudun alakerran baariin, mutta kaikkoa sieltä pian baarimikon laittaessa pyörimään Shania Twainin kootut.

Yläkerran klubi on kuin aikamatka kahdenkymmenen vuoden taakse, aikaan, jolloin homoseksuaalisuus oli pimeää ja salaista. Mustan, peilein vuoratun huoneen reunustoilla seisoo joukko miehiä kädet puuskassa. Miehet vilkuilevat toisiaan ja televisioruuduilla pyörivää videota. Videolla kaunis nuorukainen nostelee puntteja ja menee lopulta suihkuun. Juuri silloin huone pimenee. Luulen pimennystä sähkökatkokseksi, mutta pimennyksen toistuttua pitkin iltaa tajuan kyseessä olevan jotain muuta. Mitä, sitä en tajua.

Ahdistun entisestään, kun sinnikäs juntti yrittää käydä keskustelua kanssani. Eikä mies ole ainoa, joka minua vilkuilee. Olen hämilläni. DTM:ssä yksikään mies ei ole vilkaissut minua kahdesti sitten poikamaisten teinivuosieni. Suomessa herätän homomiehissä, jollei vastenmielisyyttä, niin vähintään torjuntaa. Mitään hengenheimolaisuutta minun ja suomalaisten homojen välillä ei esiinny. Katseen kohteena oleminen tuntuukin vieraalta ja oudolta. En ole imarreltu, kuten heteromiesten osoittaessa kiinnostustaan, enkä kiihottunut. En pysty ajattelemaan itsenäni homomiehen himoitsemana miehenä.

Siksi naurahdan väärällä tavalla, kun Cesar kysyy minulta, pidänkö hänestä. Naurahdan peittääkseni hämmennystä - ja ehkä jotain muutakin. Sillä pidän Cesarin iloisuudesta, leveästä hymystä ja nuoruuden vilpittömyydestä. Yksinkertaisella englannilla esitetty yksinkertainen kysymys vaatii liikaa suoruutta minulta.

Mr Latino -kisa osoittautuu hupinumeroksi. Lavalla astelee kymmenkunta latinomiestä ensin kansallisasuissaan ja lopulta uimapuvussa. Yleisö ei ole vieraskorea, vaan aplodeeraa ainoastaan suosikeilleen. Fanaattisimman kannattajajoukon saanutta kuubalaista aplodit eivät kuitenkaan kanna finaaliin. Päätuomarina esiintyvä drag queen karsii plösövartaloisen vitsiniekan pois. Kisan voittaa lopulta ujolla poikamaisuudellaan yleisön hurmannut argentiinalainen. Kisan ainoa todellinen komistus, upeavartaloinen malli ja Santiagon oma poika, jää palkinnoitta jostain syystä. Tyttöystävän mainitseminen haastattelussako oli kohtalokas virhe? Kisan päätteeksi yli satakiloinen drag-taitelija Katjusha Molotov käy lavalla heittelemässä kärrynpyöriä.

Luon tanssilattialle vielä viimeisen katseen ennen lähtöäni. En näe tummatukkaista tähtisilmää. Ulkona yö on hyinen, mutta savuisen illan päätteeksi päätän kävellä hotellilleni. Joki virtaa vierelläni mustana. Huoneessani pesen meikin, kampaan tukan ja syön kaksi banaania. Pyörin sängyssäni tunnin ja toisen unta odottaen. Voisiko elämä olla helpompaa jollain toisella tapaa?