Buenos Aires, Argentiina




Matka stadionille on niin pitkä, että aurinko ehtii laskea sen aikana. Bussi kulkee kaupungin keskustasta sen toiselle laidalle ohi monumentaalisten hallintorakennusten, museoiden, loistohotellien tornien ja vihertävien puistojen niissä juoksevine lenkkeilijöineen.

Stadionilla käyn pitkäkseni ja tyydyn nuutuneena tarkkailemaan argentiinalaista festarikulttuuria. Maan suurimmaksi festariksi alue on vaatimaton. Tapahtumat keskittyvät yhden lavan edustalle, kakkoslava stadionin sisätiloissa toimii vain iltapäivisin ja silloinkin pienten bändien esiintymispaikkana. Lavojen puute on korvattu kymmeneen päivään venytetyllä ohjelmalla. Ulkomaalaisia vieraita on vain muutama, niiden joukossa Apocalyptica.

Nälän alkaessa kurnia siirryn ruokateltalle. Olen noudattanut sanomalehdestä lukemiani ohjeita tarkasti ja jättänyt tuomatta kameran ja eväät. Vaihtoehtoja on kaksi: liharisotto ja kanavoileipä. Kasvissyöjiä varten on varattu muutama banaani. Haukkaan kanavoileipää ja heitän hyvästit vegaanielämälle. Haukkaan toistamiseen: tämähän on herkulliselta! Syötyäni leivän heitän kääreen maahan toisten esimerkkiä noudattaen. Etsin katseellani oluttelttaa, mutta sellaista ei ole. VIP-tila kohoaa mahtavana alueen tasaosassa, mutta sinne minulla ei ole asiaa.

Ehdin kuulla kolme maan kärkeä edustavaa bändiä. Auténticos Decadentes on selvästi bailubändi, jonka musiikki pohjautuu latinalaisiin rytmeihin. Yli kymmenhenkisessä kokoonpanossa rumpu- ja torvisoittajat ovat näyttävästi esillä. Attaque 77 on puolestaan Argentiinan vastine Offspringille: punkahtavaa rockia maskuliinisella asenteella. Bändin komeita soittajia on ilo katsella etenkin siinä vaiheessa kun keikka tuntuu toistavan itseään.

Vasta illa pääesiintyjä saa minut lämpenemään. Babasónicos tulee lavalle mustiin pvc-housuihin ja röyhelöpaitoihin pukeutuneena. Sukkahousuheviä siis, hätäännyn. Bändin alkaessa soittaa ennakkoluulot osoittautuvat vääriksi. Huomioni vie solisti. Pitkässä silmille valuvassa tukassaan ja hempeässä ilmaisuissaan hän näyttää intiaaninaiselta. Mieleeni tulee Rauli Badding Somerjoki; tässä laulajassa on jotain samanlaista boheemia pehmeyttä ja romanttisuutta. Nautin keikasta ja bändin omalaatuisesta tyylistä. Musiikki vaihtelee iskelmällisestä, rankempaan rockiin ja aina tanssimusiikkiin. Bändillä on selkeästi omanlaisensa visio musiikin tekemisestä.

Yleisökin näyttää pitävän bändistä, vaikka mitään joukkohurmiota ei ole vieläkään havaittavissa. Kanssalaulanta ja tanssiminen sujuvat sopuisasti. Riehakkuus on kaukana argentiinalaisesta festarikäyttäytymisestä, samoin dokaaminen. Yhtään horjuvin askelin askeltavaa saati kaksin kerroin oksentamaan taipunutta en ole nähnyt. .

Bussi 130 valuu verkalleen suurkaupungin yössä kohti kaupunkia. Bussiterminaalin vieressä törröttää yksinäinen puistikko, jota hädin tuskin edes rekisteröin. Kahden yön kuluttua saisin siinä puistossa elämäni ensimmäistä argentiinalaista miestä.